Tammihovin Kiora "Haiku"

E/D: 0/0

Muu terveys:

Selkä - SP0, VA1, LTV0

Silmät - Terve, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Polvet - 0/0

Sydän - Ei sivuääniä, oireeton

Olkanivelen osteokondroosi - Terve/Terve

DM - Terve, N/N (DNA testattu)

Muut:

Väritys - D-lokus D/D, ei kanna diluutiogeeniä (sininen/harmaa)

Haikun DNA-tulokset pääset lukemaan kokonaisuudessaan >> tästä << !

Haiku on kaikkien tällä hetkellä tiedossa olevien ja Wisdom Panelin puolesta testattavien 211 sairausgeenin osalta täysin terve.

e. Tammihovin Heike

*****************************************************

Haiku oli pienenä tyttönä oikea tättähäärien tättähäärä; energinen, elinvoimainen ja perheen kesken hieman pirullinen neiti, joka oli (on) kova juttelemaan - ja sanomaan vastaan, kun asiat eivät häntä miellytä! Nämä kaikki kohdat ovat yhäkin totta, tosin itsehillinnän ja aikuistumisen myötä on energisyys tasaantunut, eikä joka paikkaan tarvitse olla aina touhottamassa suuna päänä. Tällä tytöllä on todella terävä pää, hän oppi kaikenmaailman perustemput (istu, maahan, ylös, tänne, seuraa, jne) sekä extraa (esim. anna tassu) jo meille tullessaan, 7,5 viikon ikäisenä, ja oppii koko ajan uutta hirveällä vauhdilla. Todella kovaluonteinen tyttö, joka ei vähästä hätkähdä, eikä traumatisoidu mistään. Mikä on hyvä asia, koska häntä ei jää kaivelemaan vanhat asiat, eikä mieleen kummittelemaan mahdolliset säikähdykset!

Haiku rakastaa, kun häntä rakastetaan, ja onkin aina menossa häntä onnellisesti heiluen ihmisten luo ollessamme liikenteessä ja kun meille tulee vieraita. Pihassa hän vahtii tarkkaavaisesti kaikkia tapahtumia leikin lomassa. Aiemmin, pienempänä, tyttö hieman poksui jos joku näkyy lähestyvän hänen reviiriään ja seisoi tai istuutui katselemaan mitä tilanteesta kehkeytyy. Nykyään hän lähinnä katselee ja tarkkailee, muttei enää poksu asioille tai äänille; oikein kunnianarvoisan vahtikoiran elkeet löytyy tytöltä! Ei turhia haukuta tai hötkyillä.

Uusia koiria Haiku ennen katsoi ensin hieman sivusta seuraten, isot ja äänekkäät kaverit häntä saattoivat aluksi hieman hirvittää, ja teki mieli ottaa ritolat, mutta hetken päästä tyttö oli jo menossa näidenkin luo, ja yks kaks olikin jo leikkimässä ja härkkimässä juuri niin jännittäviäkin uusia tuttavuuksia! Ja tätä nykyä tyttöä ei voisi vähempää haitata, oli kaverilla kokoa kuinka paljon hyvänsä, eikä hän enää äänekkäitäkään tapauksia vierasta yhtään! ^^ Haiku on kaikkien kaveri, kirjaimellisesti, ja todella vieraskorea tapaus eli käyttäytyy kuin täydellinen koirakansalainen uusien ja vähemmän nähtyjen tuttavuuksien kanssa. Super tutuille ihmisille hän sitten pitääkin konsertin heidät nähdessään, eli suorastaan kiljuu onnesta, haha! Ja pientä piippaamista on havaittavissa, kun hän näkee tuttuja koiria esimerkiksi auton ikkunasta.

On ollut upeaa katsoa, kuinka Haikun vahtitaipumukset ovat jalostuneet iän myötä! Tyttö on todella hienoa vahtikoira-ainesta. Kun menemme jonnekin kyläilemään, käy hän kaikki paikan päällä olevat ihmiset läpi. Jos paikkaan saapuu uusia ihmisiä tällöin, menee Haiku nuuskimaan heidät, ja sitten ottaa askeleen taaksepäin ja alkaa haukkua. Mutta kun näytän, että nämä uudet ihmiset saavat tulla peremmälle, loppuu haukku siihen, ja ollaan heti uusienkin tyyppien ylintä ystävää. Hän muistaa siis keitä oli paikalla ennestään, sama se kuinka suuri porukka, ja he saavat tulla ja mennä ulko-ovesta sun muista. Mutta jos paikalle tulee uusia, heidät kohdallaan täytyy minun antaa vihreää valoa, ennen kuin saavat tulla eteistä pidemmälle. Minusta tämä on todella hieno ominaisuus, ja upea osoitus hovawartin vahtikoiran virasta, sekä myös hyväpäisyydestä. Tällä tarkoitan siis sitä, että vieraita, alueelle "tunkeutujia", varoitetaan haukulla, muttei käydä päälle. Ja haukku lopetetaan, kun omistaja näyttää, että vieraiden sallitaan alueella olla, ja koira ei ole sitten enää heistä moksiskaan.

Haikulla on ollut alusta saakka kova saalistusvietti ja joskus hän meinaa lähteä niinkin yksinkertaisten asioiden perään, kuin tuulessa kieppuvat puun lehdet. Mutta jarrua onneksi löytyy nykyään, kunhan jaksaa olla tarkkaavaisena itsekin ja vahvistaa käskyä "jätä". Selvää muutosta maltillisempaan on ollut nähtävissä tässä kuukausien ja vuosien vieriessä, eikä "jätä"-käskyä tarvitse viljellä enää niin tiuhaan kuin aluksi. Itsehillintä on siis neitokaisella kasvanut tämänkin suhteen ajan kuluessa ja iän karttuessa.

Hallittavuudelta Haiku on suhteellisen lapasessa pysyvä, myös irti ollessaan. Ne harvat kerrat, kun tyttö on livahtanut jonnekin ja leikkinyt kuuroa, ovat olleet korkean saalistusvietin tähden tapahtuneita tilanteita, esimerkiksi nopeaa sinkoilevan eläimen (kuten jänis) laukaisemina. Tällöin on turha yrittää koiraa saada jahtaamalla kiinni, joten olen näissä tilanteissa käyttänyt samaista viettiä häntä itseään vastaan, eli saanut tytön takaisin luokseni heiluttamalla esimerkiksi keppiä. Kuitenkin, metsässä sun muualla neitiä voi suhteellisen huolettomasti pitää irti, ja hän ei kulje kauas katsomatta välillä taakseen, jääden odottamaan, että pääsen hieman lähemmäksi, tai käymällä välillä luonani, lähtien sitten taas seikkailemaan korkeintaan muutamien kymmenien metrien päähän. Samaan tyyliin siis, kuin muutkin omistamani koirat.

Näin kokonaisuutena tyttö on siis energinen, mutta osaa rauhoittua silloin, kun mitään ei tapahdu. Eli juuri sellainen, kuin itse tykkään koiran olevan; valmis touhuamaan kun itsekin olen, mutta rauhoittuu kotona ollessa kun itsekin tahdon lepäillä. Tasapainoinen kokonaisuus siis! Kärsivällisyyttä on myös tullut roimasti lisää iän myötä.

Haikulla on erittäin tarkka hajuaisti sekä muutenkin tarkat hoksottimet, ja olemme kokeilleet omaksi iloksemme mm. metsäjälkeä, jossa tyttö olikin oikein toimiva peli heti ensimmäisestä kokeilusta lähtien! Oman terveydentilani tähden emme ole tavoitteellisesti harrastaneet mitään, mutta toiveissa olisi joskus päästä kokeilemaan johonkin porukkaan jälkeä sen monissa eri muodoissa. Mutta tyttö nauttii saadessaan touhuta, vaikkakin sitten ihan harrastelu meiningillä yksiksemme metsissä ja pihassa koluten.